Valmistuminen nepsyvalmentajaksi!(klikkaa otsikkoa)
Onnellinen ja vapautunut olo....Onhan tätä vaikea vielä edes käsittää, että enää ei tarvitse miettiä, montako kirjaa on lukematta, reflektiota kirjoittamatta, puhumattakaan kehittämistyöstä, joka olikin omanlaisensa "juttu". Kaiken kaikkiaan uskomaton, huikea matka neuropsykiatriseksi valmentajaksi oman kasvun kautta.
Miten paljon tältä matkalta saikaan työkaluja itselleen, mutta ennen kaikkea toisille jaettavaksi ja eteenpäin vietäväksi. Vain joitakin mainitakseni työkaluja...; ihmiskäsityksestä, ratkaisukeskeisyydestä, vahvuuskeskeisestä lähestymistavasta, arvostavasta ja voimaannuttavasta vuorovaikutuksesta, voimavarakeskeisestä työotteesta, Nepsy-nuorten mielenterveydestä ja kuntoutuksesta, käyttäytymisterapeuttisista työkaluista, vireystilan säätelytaidoista, ihmisen psyykkisestä kasvusta ja kehityksestä, tunnetyöskentelystä jne. jne.
Tämä matka ei kuitenkaan olisi onnistunut yksin, ja kuten kuvatekstissäkin lukee " If you want go fast go alone, if you want to go far go TOGETHER." Matkalle tarvitaan aina muita ihmisiä, kanssakulkijoita, jakajia, vierelläkulkijoita, tukijoita....heidän kanssaan matkanteko on helpompaa ja matka saa merkityksensä. Voit löytää itsestäsi asioita, joita et edes tiennyt olevan olemassa, voit alkaa voimaan paremmin ja voit alkaa uskomaan itseesi. Suuri kiitos valmistumisesta kuuluu siis kaikille matkakumppaneille, erityisesti paritutorilleni Sannille, joka valaisi minua sydänvalollaan niinä pimeinäkin päivinä ja vertaistukiryhmäni; Sannille, Seijalle ja Valtterille, joiden luottamus, kannattelu ja heidän kanssaan jaetut hetket saivat opiskelun tuntumaan kevyeltä. Suuri kiitos myös koko opiskeluporukalle ja kouluttajille mahtavasta yhteishengestä sekä mielekkäistä, avoimista ja puhuttelevista päivistä, puhumattakaan opiskelun sisällöistä ja huikeista luennoitsijoista.
Opiskelu ja itsensä kehittäminen kannattaa aina, mutta sen lisäksi tällaisilta matkoilta voit löytää ymmärrystä, inhimillisyyttä ja sellaista sydämenviisautta, josta voit ammentaa voimaa elämänmatkallesi!